keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Parannusehdotuksia: Lemon Tree, Parga

Voi Apollomatkat parkaa, kun kysyivät kuinka matkamme sujui. Itse matka meni hyvin, seura oli oivallisinta, mutta hotelli ei täyttänyt odotuksia. Tervetuloa mukaan sanalliselle matkalle Lemon Tree hotelliin!Palaute löytyy myös Apollomatkojen sivulta. 

"Tervetuloa hotelliin. Huoneenne eivät ole valmiit. Menkää hotellin baariin odottamaan."
"Kiitos kiitos" suomalaiset matkustajat sanoivat hieman näreissään, mutta olivat hyvillään siitä että asia kuitenkin huomioitiin. Mutta kappas vaan! Juomat pitikin maksaa itse!
Parannusehdotus 1. Jos huone ei ole valmis, tarjoa hotellisi asiakkaalle toki juoma hotellin piikkiin.

Pääsimme huoneeseen ja se esiteltiinkin meille perusteellisesti. Kerrottiin hinnat ilmastoinnille, wlanille ja tallelokerolle.
Parannusehdotus 2. Kun asiakas ei halua tallelokeroa - älä suinkaan näytä avoimesti olevasi pettynyt. On asiakkaan oma valinta mitä hän haluaa ja mitä ei.
Parannusehdotus 3. Jos pariskunta on häämatkallaan, se olisi sopivaa huomioida jollain tavalla. Vaikka pariskunta ei nyt välttämättä ole mieleesi.

Parannusehdotus 4. Roskiksia kiitos. Onhan se vaivalloista tyhjentää ne, mutta siitä huolimatta asiakasta iljettää laittaa roskia pusseihin lattialle. Ja vaikka saatte säästöä siitä ettette edes tarjoa roskapusseja asiakkaille...
Parannusehdotus 5. Roskapussit asiakkaille.

Parannusehdostus 6. Siivoa välillä myös lamput hämähäkin verkoista
Parannusehdotus 7. Vaihda palaneet polttimot ainakin lukulamppuihin.
Parannusehdotus 8. Pedatessanne sänkyä pitää yöpaidat siirtää syrjään. Älkää kuitenkaan jättäkö niitä lattialle.
Parannusehdotus 9. Vessojen roskikset on tyhjennettävä päivittäin, vaikka muuta siivoamista ei sunnuntaisin suoritettaisikaan.

Parannusehdotus 10.Tämä seikka ei liity mitenkään palveluun tai siivoamiseen, mutta yleisilmeeseen: Jos hotellilla ei ole varaa kunnollisiiin "taideteoksiin", voi ne jättää kokonaan laittamatta seinälle. (Huom. Taideteokseksi kelpuutetaan kortti, joka on kehystetty esim paspartuun kanssa euron maksaneisiin kehyksiin. Ei suinkaan teipattuna päältä päin kehyksen taustaan, niin että kuvan toinen pää retkottaa ns. kehyksen pohjalla.)

Parannusehdotus 11. Hankkikaa uudet sängyt tai sänkyihinne kunnolliset patjat.
Oppaat ovat tervemenneitä kokeilemaan Lemon Tree hotellin sänkyjä. Tuolloin he saattavat huomata, että sängyn patja on itse asiassa jenkkisängyn runko, jonka päältä puuttuu pehmentävä patja ja sijauspatja.
Hotellia ei voi syyttää myöskään turhan innokkaasta palvelusta siinä suhteessa, että kolmatta tyynyliinaa piti odottaa kolmisen päivää. Asiasta ei huolehtinut siivooja tai pyynnöstä kukaan muukaan. Lopulta yritimme löytää sellaisen itse paikallisista liikkeistä. Mutta ihme tapahtui ja viimeinkin sain tyynyliinan...
Lienee sanomattakin selvää, että emme jättäneet tippiä siivoojille.

Palveluehdotus 12. Käykää välillä hotellinne "takapihallakin". Ikkunamme takana oli koko reissun ajan vesimeloonin puolikas, joka hiljalleen makeana mädäntyi auringon kuumuudessa.

Emme suosittele tätä hotellia, emme mene tänne enää ikinä itse. Emmekä suosittele Apolloa antamaan tälle kahta tähteä enempää.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Sateenkaarikulkueen tunnelman ylämäki alamäki

Pride tuli ja meni jälleen. LGBTIQ-kansa juhli jälleen viikon verran olemisensa riemua. Itse emme päässeet osallistumaan kuin kulkueeseen ja puistojuhlaan, mutta onneksi edes niihin. Koko riemukas päivä olisi saattanut jäädä väliin, elleivät lapset olisi vaatimalla vaatineet mukaan pääsyä. Muutto ja remontti tuntuivat kovin raskailta kun heräsimme lauantai aamuna kasaamaan niin lapsia kuin eväitä sun muita autoon, päivän reissua varten. 


Sää Helsingin päässä oli surkea, mutta parani loistokkaaksi auringon paisteeksi ennen kulkueen alkua. Keräännyimme ajoissa Sateenkaariperheiden pariin ja katselimme kuinka väki kerääntyi Senaatintorille. Kylteissä ja iskulauseissa näkyi ja sateenkaarevan kansan suusta kuului ajankohtainen sanoma: itsemääräämisoikeuden ja translain uudistamisen tarpeellisuus. Ja tietenkin aina ajankohtainen

 "Rakkaus kuuluu kaikille"


Oli ilo kulkea tässä joukossa perheen kanssa tuntematta oloaan uhatuksi, vaikka muistot kävivät mielessä. Enemmän vapaaehtoisia olisi toki toivonut paikalle organisoimaan lähtöä, mutta mitäpä minä olen sanomaan kuinka karavaanin kuuluu kulkea. Tärkeintä lienee tunnelma, jossa koin juhlivani moninaisuutta ja marssivani ihmisoikeuksien puolesta. Pride kun ei ole ainoastaan mikään samba-karnevaali, jota sopii tulla seuraamaan. Se on paljon enemmän. Viime vuonna kuulin kadun varrelta jonkun sanovan "Eihän tämä ole hauska kulkue" mutta hillitsin haluni pudottautua joukosta kertomaan ettei tarkoitus ole hauskuuttaa katsojia, vaikka pilke silmäkulmassa ja värit liehuen kuljetaankin. Silloinkin mukana oli lapsia, joten marssin heidän mukanaan - enkä suinkaan saarnaamisen ehdoilla. 

Pride nostaa tunteita pintaan. Iloa ja inhoa. Kulkueessa esille tulee ilo. Juhlakansa on innoissaan ja ylpeä. Hei, meitä oli paikalla 25 000! Se ei ole mikään pieni määrä ihmisiä kulkemaan tuonne kaduille! Välillä meinasi tulla itku, toisena hetkenä nauru. Toki tunteita nostattaa pintaan meidän tulevat häät. Juhlaväki ei vallannut vain katuja vaan somenkin valtasi sateenkaarien värittämät profiilikuvat ja Amerikan päätöstä juhlittiin hurraten

En minä ainakaan tule miettineeksi viihtyvätkö katsojat paikalla.

Kuva Facebook, Ilka Helo

Oliko paikalle lähetetty joku Perttiina-KesäErkki, jonka artikkelia ei oltu sitten oikoluettu, koska ohjeena oli tehdä sellainen samanlainen juttu kuin aiemminkin? Tuskin. Jutun kirjoittanut Johanna Mannila voisi valaista vähän ajatustaan otsikoinnin taustalla. 

"Koin enemmän juhlivani moninaisuutta kuin sietäväni erilaisuutta, mutta kai toimittaja tietää paremmin."
Sinä sen sanoit Ilka, kiitos!

Ja vaikka tipan tippaa en Prideilla nauttinut, oli seuraavana päivänä olo kuin olisi saanut krapulan vaivakseen. Edellisenä päivänä vain iloisia ajatuksia täynnä ollut Facebook oli osittain täynnä symbolien kuvia ja LGBTIQ-yhteisöä vihaavien ihmisten kommentteja. Hesarin otsikointi sai pahan maun suuhun.
Ja vaikka minulla ei ole Facebookissa tapana paasata, kirjoitin yhteen sateenkaaren värein koristeltuun profiilikuvaan, jota oli kommentoitu rumasti, näin:

 Meillä on oikeus elämäämme (,tulla siksi mitä olemme) ja rakkauteemme. 
Ja jos jollakulla on "oikeus" sitä parjata, olkoon minullakin sama oikeus hänen elämäänsä. 
Ja tuntekoot he nahoissaan sen kuinka minä en heitä hyväksy. 
Rakastakoon nainen miestä ja toisin päin. 
Mutta on luonnotonta toivottaa muita matkalle helvettiin yhden nidoksen nimissä. 

Tunnen monia uskovia, joille minä olen ihminen muiden joukossa. 
Ja heidän puolestaan minä kunnioitan heidän pyhää kirjaansa, jos he niin pyytävät. 
Koska he kunnioittavat minua ja minulle tärkeitä asioita."

Minä en tiedä miten muille on opetettu, mutta meillä se menee näin. Ja menee minulta seuraavalle sukupolvellekin. Myöhemmin Mannilakin oli muuttanut jo verbinsä "sietää" sanaksi "hyväksyy". Mutta se on ihan eri artikkeli se.  


tiistai 24. helmikuuta 2015

Putkeen meni eli työn haasteita

Julkaistu työblogissa 11.6.2014



Aina välillä sitä saa taputtaa itseään olalle ja sanoa "hei hyvin tehty", todeta oman sarkasminsa purevan, ja siirtyä eteenpäin. Ihan niin kuin kaikissa muissakin ammateissa, restauroijakin välillä kämmää. Onneksi kyse ei välttämättä ole mistään pahasta. Satunnainen hajatelma, väärät pensselit käsissä, kenties kahvimukissa (olen oppinut ettei kahvia saa juoda kun tekee pintakäsittelyä), tai hyvinkin tuttu tilanne kun toteaa ettei käsiä kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Taaskaan. Pian ihmiset luulevat että minulla on jokin oireyhtymä, joka pakottaa minut aika ajoin pudottamaan esineitä käsistäni.

Tänään olin itsestäni erityisen ylpeä. Tehdessäni puristusta tuolin jalalle (haastavaa jotta jalan saa oikeaan kulmaan ja puristuksesta tarpeeksi lujan) keskittyminen olin itse asiassa eikä suinkaan itsessäni. Ihminen voi siis niin intensiivisesti tehdä puristusta että saa oman käsikorunsa jäämään nalkkiin. Huomaamattaan. Seisoin siinä sitten hetken paikoillani, käsi kiinni puristimessa ja mietin hölmistyneenä minkä valinnan teen. Päätin keplotella itseni vapaaksi. Se puristus oli niin hyvä.

Marraskuun muistoja työblogista Vuosi ilman uusia vaatteita-haasteesta

Julkaistu työblogissa 3.11.2014

Marraskuun puolella jo ollaan! Ulkona ei pakkanen pauku ja ilma on syksyisen kostea. Tämä tarkoittaa sitä, että iltaisin ehtii vielä rauhassa kunnostamaan talvivaatteita uutta koitosta varten ja laittaa napit paikoilleen. En uskoisi että olisin moisessa puuhassa ellen olisi sitoutunut elämään vuotta ilman uusia vaatteita. Haasteesta voi lukea henkiökohtaisesta blogistani, johon tulee aika ajoin kirjoitettua niitä näitä pässin päitä. Mutta mikäli pohdintani itse aiheesta eivät innoita lukemaan tekstiäni - voit hyvillä mielin vilkaista alla olevan lehtijutun Borgåbladetista (julkaistu 19.9.2014).




Millipinkkamuistoja

Julkaistu työblogissa 21.5.2014

Joskus sitä huomaamattaan hoksaa vanhojen muistojen pyrkivän pintaan kesken työpäivän. Aiemmin tänä keväänä muistojen kätköistä palasi mieleen vapaaehtoisen varusmiespalveluksen ajat, kun alokasajalla sai tehdä pinkkaa ja punkkaa niin monta kertaa kuin "halusi". Itse asiassa se oli yksi mun lempipuuhistani, koska omaa mieltäni ilahdutti nähdä kuinka ruudut juoksivat suorana linjana. Tämä siis itse asiassa tarkoitti sitä, että aika pian opin päiväpeittojen kikat ja näppejä poltti päästä tkemään muiden pinkkoja ja punkkia, kun oma läpäisi alikersantin tarkastuksen. Asiakas ei siis olisi voinut valita kangasta paremmin. ;D



maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuosi ilman uusia vaatteita - Epic Fail

30.elokuuta 2014 ajattelin että helpolla pääsee ja onnistuuVuosi ilman uusia vaatteita oli alkanut. Vaikkakin tilanne vaati pientä rauhoittelua ja pohdintaa, ajattelin ettei vuosi ilman uusia vaatteita olisi mikään ongelma. Vaatteita kaappi väärällään, eikä haittaakaan että osasta saa luvan luopuakin vuoden aikana. Tälläkin hetkellä päälläni on paita, joka useita vuosia palveltuaan, ilmoitti aamulla ettei jaksa enää: hihassa on armoton reikä. Ei kun roskiin päivän lopuksi, kun ei kierrätykseenkään sovi ja siivousrättejä ei näin kissankarvaisesta löydöstä tehdä.

Olen tähän asti onnistunut tavoitteissani: vaatehankinnat olen tehnyt pääosin kirpputoreilta, ja hankkinut tähän mennessä yhdet talvisaappaat ja sukkapaketin tarpeeseen. Kaksi jokeria oli siis käytetty.

Sitten tuli joulu ja pehmeitä paketteja (joita me hieman vanhemmat osaamme jo arvostaa). Tuli probleema: kuinka nämä lasketaan? Otetaanko lahjat huomioon haasteessa? Ovatko nämä nyt sitten sellaisia jokereita vai kuinka? Päätin olla surematta asiaa sen suuremmin. Mutta aika monta pehmeää pakettia tuli... Tuli jopa vähän huono omatunto.

Mutta eipä aikaakaan, kun tilanne osoittautui vielä kettumaisemmaksi. Haasteen alussa nimittäin uhmasin: Vaatetta minunkin kaapeissani on sen verran, että ilman kummempia hankintoja pitäisi pärjätä. Siellä ne kaupoissa saavat vaatteet huutaa nimeäni ale ale ale! rekistä. Senkin tuhma vaaterekki. En aio edes katsoa suuntaasi, vaan pyrin seuraamaan kulutustottumuksiani ja seuraamaan millä tavalla voin vaikuttaa valinnoillani.

Tuossa se sitten pari päivää sitten tapahtui: epic fail. Totaalinen moka, itsensä petkutus, suoranainen petkuhuiputus! Hain uudet silmälasini kauppakeskuksesta ja seuralaiseni kehoitti minua tulemaan mukaan katsomaan alennusmyyntejä. Mikäs siinä - olinhan ohittanut jo monen monet -50% alerekit, niin että on vaan tanner tömissyt! Ja no, välillä vähän kivuliaammin kaipaavia katseita jakaen...

Eipä aikaakaan, kun Vuosi ilman uusia vaatteita-haaste oli hetken aikaa kuin muisto vain. Yksi kauppa, viisi alerekkiä, yksi muovikassillinen tarpeellista vaatetta työtehtäviin ja uusiin haasteisiin.
Ja ihan hirveän kamalan kauhean itseensä pettynyt olo.  Että tässäkö se haaste sitten oli osaltani?
Voisi sanoa, että kolmaskin jokeri on käytetty ja haaste vasta aluillaan.

Uudet silmälasit kirkastivat näön siihen malliin, että sekosin ostoskeskuksessa.
Palataan asiaan parin kuukauden kuluttua!