Työllistymisen mantra
Ystäväni Emmi Nuorgam kirjoitti oivallisen ja hyvin rehellisen blogitekstin edellisestä vuodestaan. Hän otsikoi sen selkeästi: Elämäni surkein 2015. Jaoin Emmin blogikirjoituksen henkilökohtaisella Facebook-sivullani, koska saatoin samaistua siihen täysin rinnoin. Me molemmat olimme vuoden aikana kokeneet haastetta työllistymisessä ja yrittäjyydessä. Itsehän lopetin toiminimellä yrittäjänä toimimisen vuoden 2015 helmikuussa, ja olen käynyt sen jälkeen läpi kaikki mahdolliset tunteet ikävästä helpotukseen. Yhä uudelleen ja uudelleen. Emmin kirjoittama blogiteksti on hyvää luettavaa niin peruskansalaiselle kuin myös niille, joilla on etuoikeus päättää kansalaistemme asioista. Liian moni todelllakin ajattelee edelleen, että työttömyys on oma valinta ja työttömän päivät ovat juhlaa, jolloin on mahdollisuus tehdä mitä itse haluaa.
Itse asiassa minulle työttömän elämä on aika paljon koneen äärellä istumista: työilmoitusten selaamista, itsensä peilaamista tarjottuun tehtävään ja työhakemusten tekemistä. Sekä pettymyksiä.
"Tekevälle työtä löytyy" on mantra, jonka varassa kasvoin läpi 90-luvun laman. Se iskoutui minuun ja teki pienen pesän takaraivoon. Jo parikymppisenä osasin omissa ajatuksissani erotella työttömiä omiin lokeroihinsa: elämäntapa työttömät, koulutuksesta toiseen liikkuvat, ylikoulutetut, alikoulutetut, tehtävästä toiseen siirtyvät, leikkauksien uhrit... Mutta kuvittelin aina, että minulle on töitä. Eikä mitä tahansa työtä - vaan mielekästä työtä.
Mutta aivan kuten Emmikin, minäkin olen käynyt useissa haastatteluissa, ollut toiveikas ja joutunut pettymään. Lähes vuosi epäsäännöllisessä vuokratöissä on saanut minut vain nälkäisemmäksi löytämään työn, jossa minun luovuteeni, järjestelmällisyyteni ja monet muut kykyni pääsevät loistamaan. Me olemme nimittäin molemmat upeita naisia, ja mikä tahansa työpaikka on onnekas, kun he meidät työllistävät.
Meille molemmille vuosi on ollut kasvattava. Ja omasta puolestani voin sanoa että myös aika ajoin rankka. Mutta ilman näitä niin kutsuttuja epäonnistumisiamme emme olisi näitä ihmisiä, jotka ovat nähneet millainen maailma on monille muille työttömille. Tai ymmärtäneet sitä kuinka vähän meillä on aika ajoin vapautta päättää itse elämästämme. Tai kuinka paljon.
Työttömyys on yksilöllistä. Se on erilaisia näkemyksiä, tapoja käsitellä asiaa, riippuen tilanteesta tai henkilöstä. Yhden se saa tarttumaan pieneenkin mahdollisuuteen tehdä töitä: jokainen haastattelu, projekti, työvuoro tai avustustyö on portti mahdollisuuksiin. Toinen saattaa taas syleillä mahdollisuutta viettää aikaa perheen kanssa, ja hakea töitä tai elämänsuuntaa siinä sivussa. Uudet polut saattavat avautua aivan odottamattomalla tavalla. Kolmas kenties vaipuu hetkittäin epätoivoon ja kaipaa tukea läheisiltään, te-toimistolta tai ruokajonosta. Olen vuoden aikana ehtinyt käydä läpi nämä kaikki nämä vaiheet vuokratyön ohessa.
Nyt viimeisien kuukausien aikana olen haudannut "tekevälle työtä löytyy" mantran ja aloittanut uusien mantrojen toistamisen.
Itse asiassa minulle työttömän elämä on aika paljon koneen äärellä istumista: työilmoitusten selaamista, itsensä peilaamista tarjottuun tehtävään ja työhakemusten tekemistä. Sekä pettymyksiä.
" ”Kyllä hyvät tyypit aina töitä löytää.”
Eivät nimittäin aina löydä. Olen tänä vuonna hakenut töihin 32 eri paikkaan. Kaikkea oman alan töistä ns. paskaduuneihin. Osaan paikoista olen ollut liian hyvä työnhakija, en kuitenkaan jäisi töihin. Osaan paikoista aiempi työkokemukseni on ollut vääränlaista, osa ei ole koskaan vastannut mitään. Olen käynyt yhdeksässä työhaastattelussa ja poistunut jokaisesta toiveikkaana. Olen kaikki nuo 32 kertaa vilpittömästi uskonut olevani hakemaani työhön paras mahdollinen työntekijä ja itkenyt katkerasti, kun näin ei olekaan käynyt."
- Emmi Nuorgam, blogi-teksti Elämäni surkein 2015"Tekevälle työtä löytyy" on mantra, jonka varassa kasvoin läpi 90-luvun laman. Se iskoutui minuun ja teki pienen pesän takaraivoon. Jo parikymppisenä osasin omissa ajatuksissani erotella työttömiä omiin lokeroihinsa: elämäntapa työttömät, koulutuksesta toiseen liikkuvat, ylikoulutetut, alikoulutetut, tehtävästä toiseen siirtyvät, leikkauksien uhrit... Mutta kuvittelin aina, että minulle on töitä. Eikä mitä tahansa työtä - vaan mielekästä työtä.
Mutta aivan kuten Emmikin, minäkin olen käynyt useissa haastatteluissa, ollut toiveikas ja joutunut pettymään. Lähes vuosi epäsäännöllisessä vuokratöissä on saanut minut vain nälkäisemmäksi löytämään työn, jossa minun luovuteeni, järjestelmällisyyteni ja monet muut kykyni pääsevät loistamaan. Me olemme nimittäin molemmat upeita naisia, ja mikä tahansa työpaikka on onnekas, kun he meidät työllistävät.
Meille molemmille vuosi on ollut kasvattava. Ja omasta puolestani voin sanoa että myös aika ajoin rankka. Mutta ilman näitä niin kutsuttuja epäonnistumisiamme emme olisi näitä ihmisiä, jotka ovat nähneet millainen maailma on monille muille työttömille. Tai ymmärtäneet sitä kuinka vähän meillä on aika ajoin vapautta päättää itse elämästämme. Tai kuinka paljon.
Työttömyys on yksilöllistä. Se on erilaisia näkemyksiä, tapoja käsitellä asiaa, riippuen tilanteesta tai henkilöstä. Yhden se saa tarttumaan pieneenkin mahdollisuuteen tehdä töitä: jokainen haastattelu, projekti, työvuoro tai avustustyö on portti mahdollisuuksiin. Toinen saattaa taas syleillä mahdollisuutta viettää aikaa perheen kanssa, ja hakea töitä tai elämänsuuntaa siinä sivussa. Uudet polut saattavat avautua aivan odottamattomalla tavalla. Kolmas kenties vaipuu hetkittäin epätoivoon ja kaipaa tukea läheisiltään, te-toimistolta tai ruokajonosta. Olen vuoden aikana ehtinyt käydä läpi nämä kaikki nämä vaiheet vuokratyön ohessa.
Nyt viimeisien kuukausien aikana olen haudannut "tekevälle työtä löytyy" mantran ja aloittanut uusien mantrojen toistamisen.
"Se mihin keskittyy, se vahvistuu".
"Pysy aktiivisena ja hymyile".
"Haasteet kasvattavat".
Näillä mantroilla suunnittelen eteneväni kohti uusia työhaastatteluita ja pysyvää työpaikkaa.
Minun vuoteni ei ollut surkein haasteistaan huolimatta. Ja onneksi Emmikään ei elä uudelleen vuotta 2015 - ainakaan kirjaimellisesti. Minun 2015 oli täynnä muutoksia, kasvamista ihmisenä sekä rakkautta. En voi kuin ajatella että kaikella on tarkoituksensa. Myös tällä menneellä vuodella.
Kommentit
Lähetä kommentti