torstai 29. elokuuta 2013

Vanha teksti: Syö leipää kurja

Julkaistu 20.1.2012 Ketoosin alla blogissa

Teksti sisältää houkutuksia, en suosittele lukemaan jos taistelet juuri leivän himoa vastaan.

Vaaleaa paahdettua paahtoleipää margariinilla, ranskanleipä maksamakkaralla, bruschetta, itse tehty ciapatta, tuore maalaisleipä rapealla kuorella... Jos sinulla on vaalea leipää, olen orjasi. Tai olin.

10 000 vuotta sitten ihminen alkoi viljellä maata. Hiilihydraattien määrä kasvoi väistämättä viljojen, riisin ja maissin tullessa osaksi ruokavaliotamme. Matkan varrella nykypäivään ruokavalioomme tuli 1600-luvulla peruna, joka edelleen on tärkeä osa suomalaisten päivittäistä ruokavaliota. Siitä huolimatta terveytemme ei kohentunut. Lopulta tuloksena oli yksilö: kaksikymppinen ylipainoinen nainen, joka himoitsi vaaleaa viljaa, mutta valitsi siitä huolimatta ruisleivän yhä useammin. Tottelin terveysviranomaisten suosituksia nauttia 55-60% hiilihydraatteja päivittäisestä energiatarpeestani ja muistelin ruokalan seinällä ollutta auringon haalistamaa julistetta lautasmallista. Enkä tuntenut itseäni sen terveemmäksi. Vyötäron tilanne vain paheni, kun löin hynttyyt yhteen tyypin kanssa, jonka perheessä periaatteena oli, että jokainen ateria sisältää leipää sekä keitettyjä perunoita.

Usealle aloittelevalle karpille on hankalaa luopua leivästä, ihan niin kuin oli minullekin. Sen vuoksi leivomme usein itse leipää tai siihen verrattavia tuotteita (selitän pian tämän termin). Minulla on itsellänikin lempireseptejä, jotka sisältävät aika lailla juustoa, kananmunia, mantelijauhetta, vehnäleseitä sekä psylliumjauhetta. Nämä leivät ovat hyviä, vaikka ensimmäisellä kerralla ne maistuivat suuhun aika jännittävälle. Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on leivän tuntu. Se mille pureskeltava leipä tuntuu suussa. Sitä ei itse asiassa tule ajatelleeksi, kun leipää syö päivittäin. Sen vuoksi käytän termiä leipään verrattavia tuotteita. Haaveistani tuli totta, kun karppaajien saataville tuli vähähiilihydraattisia leipiä. Ne saattoi tilata ensi alkuun ulkomailta, mutta suoraan sanottuna minulla ei ollut varaa moiseen. Karppinen leivän tullessa kauppoihin olin kokeilun halusta innoissani ja ostin tarjouksessa ollutta uutuutta pakastimeen. Odotukset olivat korkealla, kun sulatin ensimmäiset viipaleet. "Klonk" kalahti korviini, kun pudotin leipäpalan lautaselle sulamaan seuraavaa aamua varten. Katselin tuota ruokavalioni uutuutta valkealla leipälautasella. Kuinka pieni... Karppinen ruispalan viipale painaa 25g ja seuraavalle aamulla luvassa oli siis leipää 50g verran. Vertaillakseni uutta ja vanhaa ruokavaliotani haluan esitellä pientä faktaa otetaan vertailtavaksi Vaasan ruispala. Yksi viipale painaa hieman päälle 27g ja yhden ruispalan kokonais painoksi tulee siis 55g. Viipaleiden koko ero on huomattava siihen verrattuna, että gramma koko on lähes sama. Aamulla pienelle Karppinen viipaleelle ei sovi paistettu kananmuna, vaan joudun jättämään osan kananmunasta lautaselle (hyvin pieni vaiva), kun taas toiselle henkilölle valmistetussa aamupalassa Vaasan ruispala on yliveto tässä suhteessa. Itse Karppinen leipä maistuu hyvälle ja tuntuma on oikea. Ei paha.

Mutta mitä ihmettä? Karppinen viipale sisältää hiilihydraatteja 4 g HH. Aamiaisen hiilihydraateista 8g tulee ainoastaan leivästä. Yhdessä viipaleessa Ruispaloja on hiilihydraatteja noin 12g. Ei kovinkaan suuri ero, ottaen huomioon että Karppinen viipaleet ovat aika pieniä, vaikkakin täyttäviä.

Lopputulos: sikäli mikäli en olisi huomattavan tarkka hiilihydraateistani (eli söisin yli 20g HH/päivässä) saattaisin vaihtaa Karppiset tavalliseen Ruispala-viipaleeseen. Proteiineissa Karppinen voittaa karvan verran, mutta ei tarpeeksi mikäli vaakakupissa painaa leivän saatavuus, taloudelliset seikat ja se että taloudessa toinen syö Ruispaloja. Mutta siihen asti kunnes näin on, pysyn Karppisen puolella - aina silloin kun en itse jaksa leipoa esimerkiksiä Mantelileipää. Koska loppujen lopuksi en halua riskeerata ruokavaliotani sille, että ruisleipää syödessäni minulle herää taas vanha tuttu sokerin himo. Toiset voivat syödä ruisleipää ilman tuota pelkoa, mutta minä en. Siispä, ei edelleenkään niin sanotusti oikeaa leipää kurjalle, ja vaaleat leivät saavat jäädä kauppojen hyllyille muiden syötäväksi.

Käykääs vilkaisemassa myös tämä blogi, jossa Karppinen on otettu testattavaksi.

Lisäys 29.8.2013 Olen ilolla seurannut vähähiilihydraattisen leivän lisääntymistä ruokakauppojen valikoimissa. Vaihtoehtoja on näkkileivästä, rukiisempaan, unohtamatta vanhaa kunnon Karppista, joka koostuu paljolti siemenistä. Ostoskoriin on ilo sujauttaa karppaajalle sopiva leipä arkena ja toivoa että seuraavilla vapailla on aikaa leipoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti